tiistai 10. marraskuuta 2015

Puunhoitoon hurahtaminen

Kuten olen jo aikaisemmassa blogimerkinnässäni paljastanut, tavoitteenani on suorittaa arboristin eli puunhoitajan tutkinto. Puunhoitaja on erikoistunut puiden ja puuvartisten kasvien hoitoon ja kaatoon lähinnä rakennetuissa ja/tai ylläpidetyissä viherympäristöissä. Wikipedia määrittelee arboristin ammatista seuraavasti:  

"Arboristin tulee selviytyä turvallisesti puussa kiipeilytekniikalla tehtävistä töistä eikä hän saa pelätä korkeita paikkoja (akrofobia). Lisäksi ammatin vaativuuden takia arboristilla tulee olla erittäin hyvä psyykkinen, fyysinen terveys sekä terveet elämäntavat. Ammatissa vaaditaan laajaa luonnontieteellistä päättelykykyä".

Puunhoito, arboristi, oppisopimus
Puita entisessä "kotimetsässäni" Etelä-Saksassa

Innostuin puista asuessani perheeni kanssa Weinheimissa, Etelä-Saksassa. Kotimme välittömässä läheisyydessä sijaitsi Exotenwald-niminen arboretum, jonka voisi suomentaa vaikkapa puulajipuistoksi. Suora käännös Exotenwaldille on Eksoottinen metsä, sinne on istutettu 130 eri puulajia, joita on tuotu puistoon eri puolilta maailmaa. Kävin lähes päivittäin lenkkeilemässä puistossa ja puolen vuoden jälkeen huomasin osaavani jo tunnistaa puistossa sijaitsevia erikoisempiakin puulajeja.

Puunhoito, arboristi, oppisopimus
Aurinko valaisee puiden latvojen lomasta Exotenwaldissa

Heti nykyisen työsuhteeni ensimmäisenä päivänä "jouduin" oksanharvennustyöhön, jossa kiikuin nosturin nokassa 5-metrisen oksasahan kanssa harventaen hautausmaan puista lahonneita tai vaarallisia oksia. Ensimmäisen työpäivän jälkeen olin myyty, työ tuntui vielä paremmalta kuin osasin etukäteen odottaa. Seuraavassa blogimerkinnässä kerron tarkemmin kuvien kera oksien sahaamisesta.

Puunhoito, arboristi, oppisopimus
Selfie nosturissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti